Bangkokissa thaitavalla
Tästä se kaikki sitten alkoi. Noin viidentoista tunnin lentelyn jälkeen löysin itseni Bangkokin lentokentältä ja muutaman tunnin hikisen jonottamisen jälkeen Johannan residenssistä. Olin kyllä jossain vaiheessa ihan varma, etten koskaan pääse passintarkastusta pidemmälle tai vähintäänkin juutun ikuisiksi ajoiksi ruuhkaan alkohille lemahtavan taksikuskini kanssa. Mutta maassa maan taval
la...Bangkok toden totta oli elämys. Liikenne on nähtävyys numero 1. Yhden päivän aikana taidettiin Johkun kanssa kokeilla ainakin kuutta eri liikkumismuotoa, joista tuk tuk ja mopotaksi olivat loistavimmat. Mopotaksin ehdoton etu on toimiva tuuletus. Siinä kosteudessa ja lämmössä voi vain haaveilla miellyttävästä raikkauden tunteesta.

Liikkumisen lisäksi thairuoka ja thaihieronta piti tietysti kokea. Mun raajoja ei ole varmaan koskaan aikaisemmin venytetty sellaisiin asentoihin... Jee! Budha-palatsi on luonnollisesti must. Se kimallus on jotain uskomatonta ja luulenpa, että me Johannan kanssa saatiin ihan hyviä sisustusvinkkejä tulevaisuutta ajatellen. Ja kun Bangkokissa käy, ei voi sulkea silmiään halvoilta shoppailumahdollisuuksilta. Harmi vaan, että tämän matkaajan laukut olivat jo valmiiksi pullollaan ylikiloja. Laukut tyhjänä Thaimaahan!

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home