Levottomat jalat

Mummi kysyi minulta: ”Etkö sinä tyttö voisi pysytellä Suomen rajojen sisäpuolella?”. Minä vastasin: ”Valitettavasti levottomat jalkani tekevät sen mahdottomaksi”.

Tällä kertaa tein kuitenkin palveluksen sekä perheelle että ystäville ja jäin Euroopan rajojen sisäpuolelle. Vieraslista onkin paisunut jo hirvittäviin mittoihin, ensi kerralla taidan taas suunnata maahan, johon kukaan ei uskalla tulla. ;)

Lento kesti kolme tuntia. Tulinko ulkomaille? Junamatka Joensuuhun kestää melkein tuplasti… Taivaan portit eivät auenneet eikä vastassa ollut lempeän kostea etelän henkäys. Tulin Englantiin, maahan, jota kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään suuria intohimoja. ”Pessimisti ei pety” -periaatteella luvassa on siis paljon positiivisia kokemuksia.

Alkuun voitaneen todeta, että Lontoo on suuri kaupunki. Laukussa on parasta kantaa viittä eri karttaa (taskukokoista, muuten päätyy varmasti taskuvarkaan uhriksi). Tarpeellista on myös heti alkuunsa tutustua kaikkiin julkisen liikenteen kiemuroihin – siitä saa hyvän humalan hetkessä. Muutenkin kannattaa nopeasti sopeutua paikalliseen elämänrytmiin, tuntuu heti paljon kotoisammalta. Kannattaa esimerkiksi rynniä junalaiturille nousemaan junaan, joka ei ole vielä tullut. Kun juna tulee, kannattaa ehdottomasti tukkia tie junasta poistuvilta ihmisiltä. Liikennevaloissa on myös ehdottomasti juostava päin punaisia. Jos kaipaa vielä lisää jännitystä, voi mennä esimerkiksi Brixtoniin lauantai-iltana. Jos puntia tulvii ovista ja ikkunoista, kannattaa ehdottomasti pistäytyä Harrodsilla (nimimerkillä ”Henkilökohtaisen myyntityön uhri”).

Sekoilun ohella nuoret ammattilaiset (young professionals) käyvät töissä. Siellä ei kannata sekoilla, ainakaan kovin paljon. Nyt kun työmatkakin taittuu jo tanssien, työpäivä voi hyvinkin sujua sekoilematta. Töissä on mukavaa. Saa tehdä kaikkia mielenkiintoisia juttuja. Erityisen mukavaa on se, että ne liittyvät tavalla tai toisella viestintään. Brittimediat tulevat tutuiksi ja yleissivistys kasvaa huimaa vauhtia (voi johtua myös muuten vain huimaavasta olosta). Mietin vaan, että pitäisköhän mun alkaa lukea vielä politiikkaa?

Koti on myös mukava. Suomi-meininki jatkuu sielläkin, koti-ikävä ei siis varmasti pääse yllättämään. Koti on vaan aika kaukana, pitää oikeasti opetella junareittejä ja tube-karttoja ja sen sellaista. Mutta tuleepahan oikea Lontookin tutuksi. Tai siis näkee muutakin kuin Belgravian supertaloja.

Viikonloppuisin katsellaan luonnollisesti nähtävyyksiä. Niitäkin on ihan liikaa. Pääasia kai, että käy edes jossakin. Viime viikonloppuna kävin Kensington Palacessa. Oli hienoa. Prinsessojen mekkoja ja kaikkea. Kävin myös Notting Hillissä Portobello Roadilla shoppailemassa. Shoppailu täällä on muuten UPEAA! Varsinkin jos on paljon rahaa. Pienelläkin rahalla voi tehdä löytöjä, vaikkapa kirppiksellä. Anyways, Notting Hill on ihana! Vien kaikki vieraat sinne ihmettelemään pastellitaloja ja myyntikojuja.



Palaan asiaan, kun on jotain asiaa. 

P.S. Kaikki vieraat on oikeasti tervetulleita. En vain ole tottunut olemaan niin suosittu.