Paiskottu surffaaja

Eilisen jälkeen mie tiedän, miltä vaatteista tuntuu,kun ne pyörii pesukoneessa. Tiedän myös, että suolavesi on todella suolaista - varsinkin jos sitä imee itseensä litratolkulla. Vietin siis eilisen päivän todelliseen aussitapaan meressä yrittäen päästä pystyyn surffilaudalleni valtavien aaltojen ajamana. Useimmiten ne aallot ajoivat tylysti ylitseni. Ja hitto että se tuntuu mukavalta. Suolavettä silmissä, merilevää jaloissa, jalkaan kahlittu lauta ajelehtii aalloissa ja vie sua mukanaan, onneksi kuitenkin rantaa kohti. Lopputuloksena kipeät lihakset ja rupiset polvet ja kyynärpäät. Tästä kaikesta voi siis päätellä, että surffaaminen ei ole yhtä helppoa, miltä se näyttää (en mie kyl niin kuvitellukkaan, mutta kuitenkin). Pari kertaa merenpohjaa kyntäessäni mietin elämää syntymästä siihen hetkeen, kun kelluin laudalla ja odotin aaltoa...

Tärkeintä on kuitenkin se, että mie toden totta pääsin pystyyn ja pääsin tuulettamaan kuin voittaja konsanaan. Aluksi me harjoiteltiin surffauksen aat ja ööt rannalla ja sit mentiin veteen taistelemaan luontoa vastaan. Onneksi tällä kertaa meduusat ja hait jättivät rannan rauhaan (niitä ihan oikeesti on meri pullollaan). Vastassa oli siis vaan vesimassat ja merilevät (isoja ja ällöjä). Meillä oli kaksi opettajaa ja tyhjä Cronullan hiekkaranta. Ranta on 5 km pitkä ja se on sama paikka, jossa rotumellakat käytiin joskus joulukuussa. Ei mellakoista tietoakaan, täysi paratiisi se oli. Opettajat oli niin perusaussisurffiäijiä, että voivoi. Siis loistava meininki ja niiden rento asenne auttoi kyllä sikana. Surffaus pääsi ehdottomasti mun TOP3:seen! Oli niin siistii!

Surffauksesta selvinneenä päivä jatkui sitten St. Paddy's Day:n merkeissä. Kyseessähän on siis irkkujuhla, jonka aussit ovat myös omaksuneet omakseen. Sydneyn kadut olivat siis pullollaan vihreisiin sonnustautuneita juhlijoita. Meidän juhlinta alkoi muutaman tunnin jonottamisella (jonoja on siis muuallekin kuin kuntiksiin). Lopulta päätettiin vaihtaa baaria, kun alkoi näyttää siltä, että sisäänpääsy kyseiseen irkkupubiin on mission impossible. Mentiin sitten johonkin mun mielestä barbaarikapakkaan, josssa ensimmäisen viiden minuutin aikana ainakin kolme miestä oli ehtinyt käpälöimään mua ja muutama muu kommentoimaan jotain epäsovinnaista. Siellä sitten olin jumissa (ja jalat ristissä) Daniellen tehdessä lähempää tuttavuutta yhden pienen irkkumiehen kanssa. Mulla oli siihen asti ihan hauskaa, kun pienen irkkumiehen kaveri sai päähänsä, että meillä on jokin neljännen asteen yhteys. Siinähän sitten diivailin ja saarnasin sille. Olen todella ylpeä itsestäni!

Unohtaakseni edellisillan tapahtumat marssin tänä aamuna kaupungille ja katsastin ostospaikat. Ja voi taivas, että oli olo kuin Liisalla Ihmemaassa. Kaupat (joita on todellakin tarpeeksi) olivat pullollaan tarjouksia ja kuinka pieni tyttönen voisikaan vastustaa kiusausta. Sinne meni sitten seuraavan viikon ruokarahat. Nuudelilinja jatkuu, mutta onpahan ainakin pari kiloa lisää kotiinkannettavaa. Jei!