Au revoir Paris!

Vain kaksi ja puoli tuntia ja huomaat, että Lontoon vilinä vaihtuu Pariisin sekasortoon. Tämä on Euroopassa parasta, pienessä hetkessä voi vaihtaa maata ja maisemaa.

Piipahdin siis viime viikonloppuna keväisessä Pariisissa. Maksoin itseni kipeäksi matkasta kanaalijunassa, mutta en valita, matka teki hyvää. Juna oli ihan loistava valinta. Matka taittuu nopeasti ja välttyy kaikilta lentokenttähässäköiltä. Pariisissa oli vastassa kaatosade ja kaamea taksijono. Heti alkuunsa mun kimppuun kävi lipevä ranskis, joka yritti huijata mua maksamaan vaivaisesta 10 minuutin taksimatkasta 50 euroa. Joo, ei kiitos pimeille takseille nurkan takana. Jonotin kiltisti ja pääsin perille hotelliin huomattavasti huokeammalla hinnalla.

Hotelli oli vaatimaton viiden tähden palatsi yhden Champs Elysees'n poikkikadun varrella. Kuten kuvasta näkyy, siellä asuttiin prinsessoiksi. Tosiaan, tarinan pääpointti on se, että menin Pariisin tapaaman mun kansasilaista vaihtarikaveria Margerya, joka oli siellä lomalla perheensä kanssa. Margen vanhemmat kutsuivat mut niiden hotelliin ja eipä ollut oloissa valittamista. :) En ehkä koskaan enää tule nauttimaan sellaista aamiaista tai muutenkaan vastaavaa ylellisyyttä. Kyseissä hotellissa nautin myös ehkä elämäni kalleimman Evian-pullon – seitsemän euroa vedestä on musta ehkä vähän liikaa.



Perjantai-iltana me Margeryn kanssa illallistettiin latinokorttelissa. Oli tietysti kamalasti puhuttavaa. Me eksyttiin johonkin rommibaariin ja pyydettiin tarjoilijaa tuomaan meille ranskalaiset drinkit. Lopulta me istuttiin siinä katubaarissa naurettavien jättisimpukoiden kanssa, joiden sisään sen drinkki oli sullottu. Noh, tarjoilijoilla oli hauskaa meidän kustannuksella ja saatiin jutustella ohi kulkevien ihmisten kanssa, kun ne drinkit herättivät suhteellisen paljon kiinnostusta.

Muutama perusnähtävyyskin piti tietysti käydä katsastamassa päämäärättömän harhailun ja shoppailun ohella. Olkoonkin päivänvalossa hirvittävä rautahökötys, iltavalossa Eiffel-torni oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Vierailimme myös Versailles’n palatsissa. Linna ja puutarha olivat vaikuttavia, erityisesti pidin teatterista ja peilisalista. Marie Antoinetten nähtyäni odotin linnalta kokonaisuutena kuitenkin ehkä enemmän. Tai sitten mä vaan olen nähnyt muutaman linnan liikaa. Oli miten oli, Versailles’n historia on enemmän kuin mielenkiintoinen.





Lauantai-iltana nautittiin illallista futuristisessa MusicHallissa. Mielenkiintoinen sisustus ja hyvää ruokaa. Vessan hanojen kanssa oli vähän ongelmia. :D Ensimmäisessä kuvassa minä, Marge ja Margen äiti Jill. Toisessa kuvassa Alexia, Margen isä Tom ja Eric.





Pariisi oli kaikin puolin ihana, pariisilaisista ei voi sanoa samaa. Noh, mitäs ikävistä ihmisistä. Oli uskomatonta nähdä Margery ja hänen perheensä. Mua on nyt yhden viikonlopun ajan suostuteltu muuttamaan Kansasiin ja New Yorkiin. You never know, Marge oli kiva kämppis, joten muutama vuosi Manhattanilla kuulostaa ihan hauskalta. :D Kuka lähtee mukaan?

Ikävä kyllä kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kuvassa lähtötunnelissa minä, Marge, Margen veli Brian ja Brianin vaimo Emily.



Nyt palelen taas sateen keskellä kotona Lontoossa. Kyllä, ihan kuin olisin kotiin palannut. Pakenen taas masentavaa todellisuutta kirjallisuuden ihmeellisen maailmaan. Tämänhetkinen opus on erityisen onnistunut valinta. Kirja kertoo australialaisesta PR-naisesta, joka on muuttanut teininä Sydneystä Lontooseen. Kirjassa nainen palaa lomalle Australiaan ja ihmettelee: ”Why would anyone who lives in Sydney want to live in London?” Joskus tän sateen keskellä mä mietin ihan samaa…