Kansainvalisia kuvioita
Joskus ma taalla mietin, etta laskeutuiko se kone kuukausi sitten Sydneyn lentokentalle vai kenties Kiinaan tai Jenkkilaan. Meininki taalla on todella kansainvalista ja taytyy sanoa, etta mita enemman sita elaa sita enemman siita nauttii. Kampukseltakin voi ostaa lounaaksi sushia, kevatkaaryleita tai jotain perinteisempia salaatti/patonkihassakoita.
Enemmisto kampusalueen populaatiosta on aasialaista, mutta mukaan mahtuu jenkkeja, pikkiriikkisen eurooppalaisia ja onneksi myos niita aitoja ausseja. Taalla ei tunne itseaan niinkaan suomalaiseksi vaan ensimmaista kertaa mun elamassa aidosti eurooppalaiseksi. Ma olen taalla kylla pieni kaveleva ihme, kun suomalaisia ei juurikaan ole tielle sattunut ja sitahan ihmiset ihmettelee. Kansainvalisyys tiivistyy ah niin ihanissa ryhmatoissa. Yhdella kurssilla mulla on kolme aasialaista ryhmalaista. Vahan kestaa, etta oppii puremaan hammasta, kun ne yrittaa saada kollektiivipaatoksia aikaiseksi. Tassa tulee viela karsivallisyyden oppitunteja yksi jos toinenkin. Ne tytot on kamalan herttaisia, mutta niin kovin tehottomia.:) Muissa ryhmissa sitten onkin enemman edustusta Jenkeista, Makedoniasta ja niin edelleen ja sulassa sovussa jaetaan vastuut vauhdissa ja riennetaan eteenpain.
Kansainvalisen markkinoinnin luennot on jotain ihan parasta. En ole varmaan ikina ollut luennoilla niin hereilla. Viimeksi me puhuttiin muun muassa suoran kaantamisen vaaroista ja esimerkkiluettelo vaarista tulkinnoista sai kansan ulvomaan. Tosiaan kokispullon pohjaan on hyva laittaa huomautus, etta avataan toiselta puolelta tai Kiinassa jouluvaloja voi kayttaa seka sisalla etta ulkona. Tiesitteko?
Kivaa taa elama. Jotta aito Aussila ei tassa kansainvalisyyden karusellissa jaisi vieraaksi, pitaa sitten ottaa kaikki irti, kun tapaa oikean aussin. Kysymykset illallisella on sita luokkaa kuin "Syotteko te kengurua useinkin?" tai "Mita suojakerrointa sa yleensa kaytat?". Small talkia kerrakseen.
Nyt kansainvalisessa hengessa menen valistamaan kamppistani ilmaisen viinin vaaroista. Meilla oli kivaa eilen, kun se ei paassyt sisaan Coogeen kantakapakkaamme...:)

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home