Oz Ihmemaa

Onko kukaan nähnyt elokuvaa The Wizard of Oz? Australia joka myös nimellä Oz tunnetaan todellakin muistuttaa elokuvan ihmemaata monilla tavoilla. Totesin sen taas eilen, kun tehtiin Daniellen kanssa kierros Royal Botanic Gardensissa. On uskomatonta, että suurkaupungin keskutasta voi missään löytää mitään sellaista. Pelkkää virheää nurmea, erilaisia kasveja ja ruusutarhoja silmänkantamattomiin. Liikenteen melu korvautuu lintujen laululla. Näkymä, jossa valtavat rakennukset kohoavat kaiken vihreyden takana on vaan niin vaikuttava. Otin myös eilen ensimmäisen kosketukseni ISOJEN hämähäkkien kanssa. Todella toivon, että ne pysyvät kaukana mun reviiristä. Puutarhassa oli myös valtavien lepakkojen valtava yhdyskunta. Batman varmaan kokee Sydneyn tosi omakseen. Meinasin kans kävellä sellasen dragon-liskon päälle, kun ne vilistivät teiden yli siellä puistossa. Botanic ei todellakaan ole ainoa vehreävihreä paikka tässä suurenmoisessa cityssä. Mä olen niin happyhappy. Voin mennä milloin vaan tekemään juoksulenkkini siihen ihanaan Centennial Parkiin palmujen katveeseen ja samalla ihailla, kun ihmiset pelaa rugbya ja ratsastaa. Vielä miekin sinne hevosen selkään täällä kapuan. Odotan kieli pitkällä...:P

Eilen meillä oli kanssa pizzapartyt Heatherin ja Susanin luona Coogeessa. Meillä on perjantaiperinne, jolloin grillataan ja kokkaillaan muuten vaan isommalla porukalla. Eilen meitä oli ehkä kymmenen tyyppiä ja siisteintä oli se, et meillä oli kans aussiedustus. Sehän tarkoitti sitten sitä, että katsottiin Rugby League:a televisiosta ja yritettiin oppia sääntöjä. Rugbya ja jalkapalloa l
öytyy joka lähtöön, joten vähän on näin aluksi kassalla. Pitää kuitenkin opetella säännöt, että pysyy mukana paikallisten tarinoinnissa. Oli kiva ilta ja maha vieläkin täynnä pizzasta. Ilta jatkui luonnollisesti Coogee Bay:ssa, jossa sit törmäsin Matiin ja sen kavereihin. Oli aika hauskaa ja päädyin lopulta Heatherin ja Susanin sohvalle, kun en millään jaksanut kiivetä Coogesta takasin Randwickiin.
öytyy joka lähtöön, joten vähän on näin aluksi kassalla. Pitää kuitenkin opetella säännöt, että pysyy mukana paikallisten tarinoinnissa. Oli kiva ilta ja maha vieläkin täynnä pizzasta. Ilta jatkui luonnollisesti Coogee Bay:ssa, jossa sit törmäsin Matiin ja sen kavereihin. Oli aika hauskaa ja päädyin lopulta Heatherin ja Susanin sohvalle, kun en millään jaksanut kiivetä Coogesta takasin Randwickiin.Tää päivä menikin hiekalla löhöillessä. Mulla oli hmm.. mitä äärimmäisen kokemus aussien sosiaalisuudesta. Joku tyyppi Melbournesta tuli lainaamaan multa aurinkorasvaa, pyysi levittään sitä sen selkään ja kaiken lisäksi linnottautui koko päiväksi mun seuraan. Se oli ihan hauska tyyppi ja rasvanlevitystä lukuun ottamatta oli tietysti kiva saada seuraa.

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home