3 päivää ja kuolema

Aussien ”No worries”- mentaliteetti on selkeästi jäänyt allekirjoittaneen asennevarastoon for life. Kun tossa katselin viikonlopun valokuvia, totesin, että olisivat voineet jäädä ottamatta. Se on nyt todistettu, että viina pöhöttää ja väsyttää. Ja varmistettu on myös se, että 23 on paljon enemmän kuin 20. Tai sitten KY-vuosi vei viimeisetkin mehut, mitä tulee juhlimiseen enemmän kuin yhtenä päivänä viikossa.

Me tosiaan aloitettiin viikonloppu torstaina kalsarikänneillä ja komedialla. Jessican goonsunriset upposivat vähintään yhtä hyvin kuin vanhat kunnon rakkauskomediatkin. Margie oli jälleen vauhdissa, mikä takasi hyvät vatsalihastreenit pelkästä nauramisesta. Se tyttö oikeesti näyttää 5-vuotiaalta riiviöltä lippalakissa. Miun ja Margien viikonloppu jatkui sitten reissulla Newcastleen, joka on pikkuruinen kaupunki noin 150 kilometriä Sydneystä pohjoiseen. Margen pari kaveria Kansasista, Jessica ja Maggie, on siellä opiskelemassa ja sinne siis… Junalla pääsee ja taksilla kans. Kaupunki ei sinänsä ollut mitenkään ihmeellinen, mutta hauskaa oli silti.

Koko viikonloppu oli sitten perinteistä opiskelijaelämää kerrakseen. Asuttiin pienten parikymppisten (oikeesti kolme vuotta on iso ikäero!) kanssa dormeissa ja päiväohjelmaan kuului juomista, juomista ja juomista. Mä en oikeesti viitsi edes julkaista sitä kolmen päivän tapahtumamateriaalia. Voin vaan sanoa, että mä olen ainakin nauranut PALJON! Ainiin, ja uusi vastaus kaikkeen on ”Are you shitting me?”. Lauantaina tehtiin sivistynyt viininmaistelureissu Hunter Valleyyn. Hunter Valleyn alueella on yli 100 toinen toistaan ihanampaa viinitilaa, joten oli vara, mistä valita. Mukavien ilmaisten lasillisten ja väsymyksen huuruissa haaveilin hevosista ja omasta tilasta niissä ihanissa laaksoissa. Joo, ei kontattu takaisin, vaikka vähän oli sellainen kikatusolo… Ja tämä otetaan sitten Johku-Pohkun kanssa uusiksi heti perjantaina, by bike! Perästä kuuluu…

Nyt olisi onnetonta opiskelua luvassa. Kaksi ryhmätyötä ja yksi presis ennen kokeita. Voiton puolella, kai... Wish me luck, I need it.

Hyvä Suomi!

Ensinnäkin kiitos niille ihanille sieluille, jotka herättivät miut viime yönä. Olihan se sellanen uutinen, että pitikin keskellä yötä kertoa. Siis no hard feelings! Jopa unenpöpperössä tajusin, että tämä tapahtuma on muuttava kansakuntamme historian ikuisiksi ajoiksi ja nostava kansallisen itsetuntomme aivan uudelle tasolle.

Mutta oikeesti.. Tänään ystäväni aina Jenkkilästä Makedoniaan ovat onnitelleet mua. Ja kaiken lisäksi Lordia oli näytetty Australian uutisissa! What?! Voi vaan sanoa, että onpas kivaa olla suomalainen. Alkaa vaan nyppiä, kun missasin jo lätkän olympiamitalit ja nyt tää viisuvoitto... ;)

Suklaata, suklaata...

Joistain pahoista tavoista ei pääse, vaikka matkustaisi maapallon toiselle puolelle. Tämä kuluva viikko ei ole ollut mitään muuta kuin suklaan syömistä ja vastapainoksi salilla ravaamista. Erityisen ihanaa on se, että täällä pyörii body combat ja opet on ihan ihkuja!:) Aika normaalia elämää siis... Meillä on myös taas rauha talossa - pari vipoa päivää on vietetty Smallville-maratonia. Oh, I love Clark Kent!

Joo tiedetään, että Australiassa ollaan ja pitäis mennä ulos ja tehdä sitä ja tätä (ennen kaikkea pokailla surffareita rantakapakoissa, heh!). Ongelma on se, että ollaan myös opiskelijoita ja rahaa on rajallisesti (pitihän mun ostaa äsken uusia vaatteita). Ja ollaan myös opiskelijoita, joita kidutetaan oppilaitoksessa nimeltään UNSW. Mä olen kironnut ryhmätyöt miljoona kertaa tän kevään aikana. En siks, ettenkö tykkäis ryhmätöistä yleensä, mutta täällä ihmisillä on uskomattomia vaikeuksia tajuta, että tapaamisiin pitää tulla ja papereilla on dedikset. Toisaalta, tietäen, että markkinoinnin laitos ei tunne 70 pistettä ylittäviä arvosanoja, niin who cares. Mun opiskelupaineet helpotti eilen, kun markkinoinnin korkeakoulusihteeri ilmoitti, että voin valita arvosanat siirrettäviksi pass/fail-mallilla (miksi en kysynyt tätä aikaisemmin?!). Kiitos ja kumarrus, nyt otan aussiasenteella viimeiset viikot koulun kanssa. Hyvä asenne juuri tenttien alla.

Noh, mun ajatukset alkaa myös pikku hiljaa hiipiä kohti toukokuun loppua. Ensinnäkin, kaikki ryhmätyöt on silloin ohi. Toiseksi, ensin Johku ja sitten Ama ja Hanski tulee tänne ilahduttamaan mua. Jee! Luvassa on ainakin viininmaistelua ja tankojuoppoilua sekä reissu Brisbaneen ja Surfers Paradiseen (ostan sieltä ne tuliaissurffarit, joten saa laittaa toiveita hiustenväristä jne. tulemaan!).

Nyt mä lähden purkamaan energiaa salille. Ainiin, pakko kertoa, että täällä on edelleen ihanan aurinkoista ja lämmintäkin yli 20! Ja jengi käyttää talvitakkeja, jessus...

Miksi oi miksi?

Tämä on just tätä. Mulla olisi miljoona asiaa (tylsää kouluasiaa) tehtävänä, mutta luonnollisesti silloin kaikki muu kiinnostaa enemmän. Ja voi tätä ärsytyksen määrää...

Onko mun pakko asua sikalassa? Onko kaunis talo pakko muuttaa sikalaksi vain siksi, että 2/5 on joko laiskoja tai sydämessään Putte Possun bestiksiä? Alkaa kimppa-asumisen kääntöpuolet taas muistua mieleen. Mun tekis mieli kirjottaa vessanpönttöön, että harjaa saa käyttää. Ja mun tekis mieli kirjottaa lattiaan, että roskat roskikseen, ei tänne. Ja mun tekis mieli kirjottaa tiskialtaaseen, että kuuma vesi pesee paremmin kuin kylmä. Ja mun tekis mieli kirjottaa lautaseen, että syön omaa ruokaani, en sitä, mitä edellinen ei viitsinyt pestä pois lautasesta. Se on kivaa, kun yksi on kipeenä niin kolme on kipeenä. Kahdella on ilmeisesti kehittynyt sellainen immuunisysteemi, joka kestää mitä vaan. Enkä ihmettele yhtään näillä elintavoilla... Jos mulla ei olisi kahta ihanaa jenkkikämppistä, luulisin, että tää on joku kulttuurijuttu. Mutta kun mulla on, niin tän täytyy olla vaan ihmisten henkilökohtaisia mieltymyksiä roskiin, ötököihin ja muuhun yhtä ihanaan.

Miksi mä en voi maksaa pankkikortilla tai luottokortilla? Miks mun pitää ostaa kauppa tyhjäksi, jos haluan käyttää korttia? Tämähän on Australia, tämähän on länsimaa. Mutta mut yllätetään sata kertaa päivässä (kaupassa, baarissa, kahvilassa, missä vaan) ja mulle kerrotaan (ystävällisesti kylläkin yleensä), et sorry love, ei korttia. Oon siis aina rahaton ja kyvytön ostamaan yhtään mitään. Paitsi vaatekaupoissa, jotka ilomielin viilaa korttia.

Miksi mä aina meinaan jäädä auton alle, kun yritän juosta kotoa kampukselle? Miksi mä aina törmään ihmisiin kampuksella? Yleensä pieniin aasialaisiin... Varmaan siksi, että autojen lisäksi ihmiset kulkee ihan nurinkurin. Rullaportaat, kävelytiet ja ihan kaikki noudattaa ihan eri liikennesääntöjä. Ja sit kun mä kerrankin noudatan täkäläisiä sääntöjä, mä törmään taas, koska olen kerrankin kohdannut jonkun toisen yhtä hämmentyneen.

Ja mikä tätä säätä vaivaa? Miksi taloissa ei ole keskuslämmitystä? Miksi tarvitsen iltaisin villasukkia ja miksi nenäni on joka aamu jäässä? Mutta miksi silti voin ottaa aurinkoa ja miksi silti tarvitsen paksun kerroksen aurinkovoidetta, etten palaisi? Ei ymmärrä!

On tämä niin ristiriitaista. Ehkä tää on se vaihe, kun alan tajuta, miten erilailla kaikki on. Eikä ees oo.. Tää ei oo mikään vaihe, tää on vaan elämää. Ja hauskinta on se, et pääosin mua naurattaa nää ristiriidat. Nyt kun tiedän, et tää tosiaan on vaan elämää. Ja nyt mä jatkan opiskelua tai ehkä mä käyn kaupassa, ostan suklaata ja katson leffaa. Whatever...

Melbourne, everything you need

Takana on aivan loistava viikonloppu. Marge (mun kansasilainen kamppis, jonka oikea nimi on Margery) ja mina lennettiin torstai-iltana Sydneysta Melbourneen. Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki. Sen sanotaan olevan enemman eurooppalainen kaupunki rennon ilmapiirinsa ja vanhojen rakennustensa ansiosta. Usein ihmiset rakastavat Melbournea vielakin enemman kuin Sydneya. Mina olin tietysti skeptinen, koska ensirakkauteni Sydneyyn on lujaa tekoa...

Torstai-iltana etsiydyttiin lentokentalta meidan hostellille, joka sijaitsi trendikkaassa St Kildan kaupunginosassa. Tama hostelli ei muita hostelleja ole nahnytkaan. Se oli ihan uusi ja kaikki oli niin siistia. Meilla oli kuuden hengen huone, mutta olipas tuuria, kun asutettiin huonetta ihan kahdestaan koko viikonloppu ja kaytossa oli pesuhuone just for us.

Perjantaina seikkailtiin Melbournessa. Meilla oli vahan ongelmia julkisen liikenteen kanssa. Ihan kun en ennen olisi raitiovaunua nahnyt. Niiden lippuautomaatit ei syo seteleita, joten paaasiassa me tytot matkustettiin sitten ilman lippuja ihan kuin Helsingissa ikaan. Tehtiin kierros Old Melbourne Gaolissa, joka on 1800-luvulla toiminut vankila ja palvelee nykyaan museona. Ned Kelly (se kuuluisa aussi lainsuojaton, josta on tehty leffakin, aah Heath Ledger) hirtettiin kyseisessa vankilassa. Oli aika spookya. Loppupaiva menikin mukavasti shoppaillessa Melbournen kuuluisalla Chappel Streetilla, joka on pullollaan ihania butiikkeja, jotka luonnollisesti ovat pullollaan ihania vaatteita ihanissa hinnoissa. Oi aiti, mun budjetti horjuu! Ja kaiken lisaksi se sopojen kahviloiden ja ravintoloiden maara pakottaa syomaan enemman kuin kukkaro tai napa sallii. Illalla mentiin ulos ja loydettiin ehka Melbournen rakaisin yokerho - noh, saatiin ainakin kunnon naurut.

Lauantaina meilla oli sitten retkipaiva. Kunnon partiolaiset... The Great Ocean Road on yksi must paikoista Australiasta, enka ihmettele yhtaan. Se on siis muutaman sata kilometria pitka serpentiinitie pitkin Australian etelarannikkoa. Matkalle mahtuu mita kauneimpia maisemia, joista ehka kuuluisin on The Twelve Apostles. Nahtiin myos sortunut London bridge, kaunista sademetsaa, koaloita jne. Naissa paikoissa sita vaan pysahtyy ihmettelemaan luonnon kauneutta ja hiljaiseksi vetaa. Pienesta matkapahoinvoinnista huolimatta todettiin Margen kanssa, etta oli kannattava reissu. Meidan matkaopas/kuljettaja oli kylla ehka hiukan pelottava. Aluksi se puhui liikaa ja matkan paatteeksi oltiin varmoja, etta se yrittaa kaannyttaa meita johonkin uskoon.

Sunnuntaina shoppailu ja syominen jatkui. St Kildassa on tsiljoona ihanaa kahvilaa, joiden tiskit on taynna niin herkullisia kakkuja ja leivoksia. Me sovittiin, etta talla viikolla ei syoda. :D Mentiin Queen Victoria Marketiin, joka siis tarkoittaa valtavaa markkina-aluetta ihan Melbournen keskustassa. Sielta sitten irtosi mukaan taas matkamuistoja, koruja, vaatteita ja muuta mukavaa. Uponneita kustannuksia ei muistella pahalla!

Oli siis kaiken kaikkiaan aivan mahtava reissu. Melbourne oli ihan tyttokaupunki ja meilla Margen kanssa muutenkin juttu luisti. Me todella tarvittiin taa hermoloma meidan "mielenkiintoisista" kamppiksista. Nyt arki jatkuu ja kukkaron nyorit pidetaan tiukalla seuraavat viikot. Paljon on viela sivuja kirjoittamatta, mutta hyvassa vauhdissa ollaan. Ja parin viikon paasta ma saankin sit tervetulleen vieraiden tulvan. Jippii!